Pink Eminence Oy:n asiakkaita ovat luovien alojen yhteyksiä hyödyntävät yritykset, kulttuurialojen yrittäjät, yhteisöt ja koulutusorganisaatiot, julkishallinto ja sisällöntuottajat. Yritysprojektimme ovat usein luottamuksellisia.

Kysy lisää tekemisistämme!


REFERENSSEJÄ

/////

TANSSIN TALO
Asiakas Tanssin talo ry

Tanssin talon laajan taustakartoituksen toteuttaminen ja konsultointi. Tanssin talo on hanke, jonka toteuttaminen sisältyy Helsingin kaupungin kulttuuristrategiaan vuosille 2012–2017. Talosta voidaan luoda täyden palvelun talo tanssin ja sen eri lajien ammattilaisten ja harrastajien tarpeisiin. Pink Eminence toteuttaa monipuolisen taustakartoituksen, jota käytetään talon kokonaisvaltaisen toimintakonseptin sekä tilallisten ja teknisten ratkaisujen suunnittelun tukena. Työ on parhaillaan käynnissä.

/////

ART HUB – LUOVIEN ALOJEN OSAAMISYHTEISÖ

Alueellisten taidetoimikuntien palvelujen tuotteistaminen. Tuotteistamisessa Pink Eminence kehitti  palveluja luoville aloille osana taidetoimikuntien palvelutarjontaa sekä alan kehittäjäorganisaatioiden verkostoa. Työssä profiloitiin myös taidetoimikuntien roolia alan asiantuntijuuteen perustuvien palvelujen osaajana ja tarjoajana. Lisäksi tuotteistamisessa pyrittiin huomioimaan tunnistettavissa olevia tulevaisuuden toimialatrendejä.

Art Hub –hankkeiden avulla parannetaan luovan alan toimijoiden työllisyyttä, elinkeinoja sekä yrittäjyyttä tukevia palveluita. Toimintaa koordinoivat Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjois-Savon taidetoimikunnat. Työ valmistunut talvella 2011.

www.arthub.fi

/////

JOS RAKASTAT -ELOKUVA
Asiakas Juonifilmi Oy

 

Juonifilmi Oy:n Jarkko Hentulan tuottaman ja FS Filmin markkinoiman elokuvan ”Jos rakastat” -sponsorointiyhteistyön mallin rakentaminen, konsultointi ja myyntineuvottelut. Ensi-iltaan tammikuussa 2010 tulleen Neil Hardwickin ensimmäisen pitkän elokuvan ohjaus on tunnettuihin suomalaisiin hittikappaleisiin perustuva musikaali, jonka käsikirjoitus on Katja Kallion.

Pink Eminence oli Jos rakastat -elokuvan yritysyhteistyöhön ja sponsorointiin keskittynyt yhteistyökumppani vuosina 2008–2010. Pink Eminencen työ oli erittäin ammattitaitoista ja – mikä tärkeintä – tuloksellista. Ilman yhteyshenkilömme Elina Hankkion pitkäjänteistä, sitoutunutta ja innostunutta työtä elokuvan menestys ei olisi ollut niin hyvä. Oman kokemukseni mukaan Pink Eminence on oman alansa selvästi paras toimija.

Jarkko Hentula, toimitusjohtaja, Juonifilmi Oy

/////

KULTTUURIKUNTO
Asiakas Yleisradio, Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden

Valtakunnallisen, kolmivuotisen markkinointiviestintähankkeen tavoitteena on löytää kulttuurille uusia yleisöjä ja korostaa kulttuurin hyvää tekevää vaikutusta. Pink Eminencen rooli sisältää hankkeen markkinointiviestinnän, yhteistyöverkoston rakentamisen ja ylläpitämisen sekä osaprojektien tuotannon.
Työ alkanut maaliskuussa 2008.

Vuoden 2008 alusta jatkunut yhteistyömme Pink Eminencen kanssa on ollut paljon antoisampaa kuin edes osasin odottaa. He ovat aloite- ja arvostelukykyisiä, joustavia, luotettavia, suorapuheisia ja tehokkaita, ja osaavat ottaa työn kuluessa saadut uudet tiedot ja kokemukset heti käyttöön.

Marjaana Mykkänen, projektipäällikkö, Yleisradio

http://kulttuurikunto.fi
http://kulturkondis.fi

/////

ROVANIEMEN TAITEIDEN TALO KORUNDI
Asiakas Rovaniemen kaupunki

Korundin ylläpito-, yhteistoiminta- ja liiketoimintamallin laatiminen. Vuonna 2010 valmistuva Korundi tuo uuden, yhteisen tilan Rovaniemen taidemuseolle ja Lapin kamariorkesterille, joka samalla saa ensimmäisen oman konserttisalinsa. Työ valmistunut joulukuussa 2009.

Pink Eminence Oy valittiin kilpailutuksen tuloksena työstämään Rovaniemen kaupungille 2009 Kulttuuritalo Korundia varten ehdotukset talon ylläpito- ja liiketoimintamallista. Toimitusjohtaja Outi Raatikaisen vetämä vuorovaikutteinen työskentelytapa eri sidosryhmien kanssa osoittautui erityisen vakuuttavaksi. Loppuraportista heijastuu Pink Eminence Oy:n työntekijöiden – Hankkio ja Raatikainen – laaja asiantuntijuus ja syvä perehtyneisyys kulttuurin kenttään kuten myös ajankohtaisiin trendeihin.

Marja Widenius, kulttuurijohtaja, Rovaniemen kaupunki

www.korundi.fi

/////

SIBELIUS-AKATEMIA

Sibelius-Akatemian sponsorointistrategian ja yritysyhteistyömallin laatiminen. Työhön liittyi myös Sibelius-Akatemian sponsoroinnin osuus Musiikkitalossa, jonka suurimpia saleja korkeakoulu hallinnoi. Työ valmistunut syyskuussa 2009.

Pink Eminencen hyvin käytännöllinen ja johdonmukainen ote yhteistyömallin rakentamisesta auttoi meitä näkemään metsän puilta. Tiiviissä yhteistyössä luotu selkeä yhteistyömalli, strategia ja toimintasuunnitelma ovat selkeyttäneet aiemmin hyvin hajanaista työkenttää huomattavasti. Myynnillisten tuloksien lisäksi myös sisäinen viestintä on parantunut yhteistyössä rakennetun mallin seurauksena.

Sami Ylisaari, yhteyspäällikkö, Sibelius-Akatemia

www.siba.fi

/////

POIMINTOJA MUISTA ASIAKKAISTAMME


Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy


KOKO Luovien alojen verkosto


Kuhmon Kamarimusiikki


Kulttuurikonsepti-hanke 2008–2009

Taideteollisen korkeakoulun koulutus- ja kehittämispalvelut ja Uudenmaan liitto

Maailma kylässä -festivaali

Posintra Oy

Suomen Kansallisteatteri

Säröjä-musiikkiteatterinäytelmä
Lahden kaupunginteatteri ja Kuriton Company

T3 Symbioosi
Espoon kaupunki, Uudenmaan liitto ja Taideteollisen korkeakoulun koulutus- ja kehittämispalvelut

Taidehalli

Taidesäätiö Pro Arte

Tampereen yliopisto, Tutkivan teatterityön keskus, Sosiaalinen sirkus -hanke

Teatterikeskus ry

Valio Oy

 

Comments Off