Pink Eminence

05/12/2017

Linnanjuhlien arvokorut huutokaupataan hyväntekeväisyyteen

Kuvassa: Suunnittelijoiden korut, ylärivi: Pekka Kulmala, Taru Harmaala Chaloff, Olli Lindroos, Heli Kauhanen (keskellä). Alarivi: Tiina Arkko, Chao-Hsien Kuo, Petri Pulliainen.

 

Kalevala Korun Pohjoinen valo -uniikkikorusarjan kaikki korut nähdään itsenäisyyspäivän vastaanotolla Presidentinlinnassa. Koruja kantavat muun muassa kansanedustaja Jaana Pelkonen, näyttelijä Seela Sella sekä kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärvi.                

Malli ja tv-juontaja Vanessa Kurrin puku on suunniteltu Kirsti Doukasin rintakorun inspiroimana. Puku huutokaupataan kahdeksan Pohjoinen valo -korun kanssa 17. tammikuuta Hagelstamin erikoishuutokaupassa. Huutokaupan tuotto ohjataan Pelastakaa Lapset ry:lle.

Kahdeksan suomalaista korumuotoilijaa sai Kalevala Korulta reilu vuosi sitten inspiroivan tehtävän. Jokainen sai eteensä ison ja sädehtivän Luumäen jaloberyllin ja pyynnön suunnitella siitä korun. Näin syntyneiden korujen muodostama Pohjoinen valo -kokoelma juhlistaa sekä Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä että Kalevala Korun 80-vuotista taivalta.

Rintakorun on suunnitellut Kirsti Doukas.

Rintakorun on suunnitellut Kirsti Doukas.

Pohjoinen valo -jaloberyllikorujen suunnittelijat ovat Tiina Arkko, Kirsti Doukas, Taru Harmaala Chaloff, Heli Kauhanen, Pekka Kulmala, Chao-Hsien Kuo, Olli Lindroos ja Petri Pulliainen.

Lue lisää koruista tiedotteesta 

Presidentinlinnassa itsenäisyyspäivän iltana koruja kantavat seuraavat kutsuvieraat:

Heidi Huhtamaa, opettaja, presidenttiehdokas Matti Vanhasen puoliso.
Koru: Tiina Arkko, rannekoru (akvamariinin värinen jaloberylli, 31,20 ct, värjätty hopea).
Puku: Erika Turunen.

Vanessa Kurri, malli ja juontaja.
Koru: Kirsti Doukas, rintakoru (vihertävä jaloberylli, 7,77 ct, rodinoitu hopea, 3D tulostettu polyamidi).
Puku: Teemu Muurimäki. Puku on suunniteltu Kalevala Korulle, ja se huutokaupataan Hagelstamin erikoishuutokaupassa 17.1.2018 yhtä aikaa Pohjoinen valo -korujen kanssa.

Päivi Kärkkäinen, Suomen Kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja.
Koru: Chao-Hsien Kuo, kaulakoru (akvamariinin värinen jaloberylli, 22,87 ct, hopea, kulta ja keum boo -kultafolio).
Puku: Erika Turunen.

Aura Nurmi, runoilija.
Koru: Petri Pulliainen, sormus (vihertävä jaloberylli, 19,39 ct, damascus-teräs, kulta).
Puku: Nina Korento.

Jaana Pelkonen, kansanedustaja.
Koru: Pekka Kulmala, sormus (vihertävä jaloberylli, 22,87 ct, kulta, kuusi kpl 0,05 ct timanttia).
Puku: Teemu Muurimäki.
Jaanalla on myös juuri tähän tilaisuuteen suunnitellut Pekka Kulmalan jaloberyllikorvakorut.

Annika Saarikko, perhe- ja peruspalveluministeri.
Koru: Heli Kauhanen, rintakoru, korvakorut, sormus ja pinssi (vihertävä jaloberylli, 15,14 ct, värjätty titaani ja hopea).

Aleksis Salusjärvi, kulttuuritoimittaja (Finlandia-raadin puheenjohtaja).
Koru; Taru Harmaala Chaloff, rintakoru/riipus (akvamariinin sininen jaloberylli, 18,37 ct, hopea).

Seela Sella, näyttelijä.
Koru: Olli Lindroos, kaulakoru (vihertävä jaloberylli, 32,90 ct, hopea).
Puku: Auli Turtiainen.

Huom. Aura Nurmi ja Aleksis Salusjärvi saapuvat kättelyyn yhdessä.

Pohjoinen valo -jaloberyllikorut huutokaupataan tammikuun 17. päivänä Hagelstam & Co:n erikoishuutokaupassa. Tuotto ohjataan Pelastakaa Lapset ry:lle vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen.

Lisää tietoa:

http://uutiskirje.pinkeminence.fi/a/s/73375050-826f2e95c7ca19ebbbacc445d8dfa766/2207193