Marraskuun ryhmä Villa Gyllenbergin taidemuseossa 3.11.2018–24.2.2019
Alvar Cawén: Marraskuunryhmäläisiä, 1921. Kuva: Ella Tommila / EMMA – Espoon modernin taiteen museo. Saastamoisen säätiön taidekokoelma / EMMA – Espoon modernin taiteen museo.
Vuonna 2018 tulee kuluneeksi sata vuotta Suomen taiteen historian kenties merkittävimmän näyttelyryhmän – Marraskuun ryhmän – ensimmäisestä näyttelystä. Villa Gyllenbergin näyttely tarkentaa ja monipuolistaa Marraskuun ryhmästä luotua kuvaa ja nostaa tunnetuimpien marraskuulaisten lisäksi esiin vähemmälle huomiolle jääneitä jäseniä.
Vuonna 1916 taiteilijat Alvar Cawén, Marcus Collin, Gabriel Engberg, Juho Mäkelä, Juho Rissanen ja Tyko Sallinen perustivat nimettömän näyttelyryhmän. Ryhmän vuoden 1917 Helsingin näyttely ajoittui marraskuulle, jolloin yleislakko roihahti väkivaltaisuuksiksi kaupungin kaduilla. Sallinen, Rissanen ja Cawén kuvattiin näyttelytilassaan Salon Strindbergissä apeissa avajaistunnelmissa.
Kuva: yksityiskokoelma.
Näyttelyn aikana ryhmää laajennettiin ja jäseniksi kutsuttiin yhdeksän nuoremman polven modernistia: Ilmari Aalto, Wäinö Aaltonen, Mikko Carlstedt, Ragnar Ekelund, Viljo Kojo, Anton Lindforss, Alex Matson, Eero Nelimarkka ja Antti Vanninen. Samalla ryhmä nimettiin perustamisajankohdan mukaan Marraskuun ryhmäksi.
Monipuolisia modernisteja
Marraskuun ryhmä piti vuosina 1918–1924 viisi näyttelyä Helsingissä ja esiintyi Kööpenhaminan suomalaisen taiteen näyttelyssä omalla osiollaan vuonna 1919. Ryhmä nousi 1920-luvun alussa kotimaisen taiteen suunnannäyttäjäksi. Vuosien saatossa se myös leimattiin ekspressionistiseksi ja suomalaiskansalliseksi. Ryhmällä ei kuitenkaan ollut yhtenäistä tyyliä tai julkilausuttuja tavoitteita. Marraskuulaisuudesta tehtiin synonyymi aikansa tummalle ja vimmaiselle taiteelle, mutta ryhmän ilmaisuun mahtui myös herkkää tunnelmointia ja valoisampaa värinkäyttöä.
”Marraskuulaiset olivat monenkirjava joukko uudistusmielisiä modernisteja, joita sitoi yhteen vuosien mittaan solmitut ystävyyssuhteet ja modernin eurooppalaisen taiteen, erityisesti ranskalaisen Paul Cézannen, ihailu. Puhe marraskuulaisesta kansallismielisestä ekspressionismista on yleistys, esimerkiksi Ragnar Ekelundin geometrisiä perusmuotoja korostavissa analyyttisissä maisemissa on vaikea nähdä ekspressionistista tunnetta. Kovin ‘kansallisiltakaan’ ne eivät tunnu”, kertoo näyttelyn kuraattori Max Fritze.
Ragnar Ekelund: Siltanäköala, 1922. Kuva: Kansallisgalleria / Janne Mäkinen. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo.
Marraskuista melankoliaa
Marraskuulaisten taide syntyi aikana, johon jättivät jälkensä Suomen sisällissota, lamavuodet ja elintarvikepulat. Synkkä väriasteikko, syysmyrskyjen riepottelemat autiot maisemat ja itseensä sulkeutuvat muotokuvat kielivät taiteen ahdistuneesta pohjavireestä. Ryhmän raskasmieliseen juonteeseen vaikuttivat myös Edvard Munchin (1863–1944) ja Vincent van Goghin (1853–1890) kaltaisten esikuvien maailmantuska.
”Pohjolan ankaran ilmaston nähtiin vaikuttavan ilmaisuun ja synkkyys koettiin suomalaisille luonteenomaisena, rehellisenä ja jopa voimauttavana. Vaikka siirtymäkausi itsenäisyyteen oli levoton, taiteilijat välttelivät suorien poliittisten kannanottojen tekemistä. Sisällissotaakin käsiteltiin kierrellen, kuten Marcus Collin teki sijoittelemalla katunäkymiinsä sodan rampauttamia kerjäläisiä”, Max Fritze sanoo.
Alex Matson: Syksyinen rantamaisema, 1917. Kuva: Matias Uusikylä. Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö.
Kumouksellisesta kansalliseksi
Harva olisi kutsunut Marraskuun ryhmää kansalliseksi ennen vuoden 1919 Kööpenhaminan suomalaisen taiteen näyttelyä. Näyttely oli itsenäisen Suomen ensiesiintyminen Euroopassa ja herätti odotuksia kansallisesti omaleimaisesta taiteesta. Tilaukseen vastasi parhaiten marraskuulaisten Collinin ja Sallisen kansankuvaus. Kaunistelematon tapa kuvata suomalaista luontoa ja ihmistä tarjosi mahdollisuuden uudenlaisille kansallisille tulkinnoille; ylevyyden sijaan painotettiin nyt aitoutta.
Isänmaalliset taidekriitikot leimasivat vähitellen koko ryhmän kansalliseksi ulkomailla saadun vastaanoton rohkaisemina. Ryhmän kansainvälisiä vaikutteita sivuutettiin ja se nostettiin osaksi kansallisen taiteen historiallista jatkumoa keskiaikaisten kirkkomaalausten ja kansantaiteen ryijyjen rinnalle.
Villa Gyllenbergin näyttelyssä on teoksia vuosilta 1916–1926 seuraavilta taiteilijoilta: Wäinö Aaltonen, Ilmari Aalto, Mikko Carlstedt, Alvar Cawén, Marcus Collin, Ragnar Ekelund, Viljo Kojo, Anton Lindforss, Alex Matson, Juho Mäkelä, Eero Nelimarkka ja Tyko Sallinen. Lisäksi nähdään teoksia ryhmän kutsuvierailta, mukana muun muassa Jalmari Ruokokoski ja Einar Ilmoni.
TUNNISTEET: Uncategorized