Pink Eminence
17/08/2017

Red Carpet -elokuvafestivaali rakentuu yritysyhteistyöllä

 

Mukana ennätysmäärä yrityksiä

Hyvinkäällä elo-syyskuun vaihteessa järjestettävän Red Carpet -elokuvafestivaalin mahdollistaa vahva yritysyhteistyö. Kotimaista elokuvaa esittelevän tapahtuman taustalla on 39 valtakunnallisesti ja paikallisesti toimivaa suomalaista yritystä. Luku on suuri, ja yritysten osallistuminen festivaalin rakentamiseen on poikkeuksellisen aktiivista.

“On ainutlaatuista, että näin moni yritys lähtee mukaan tukemaan ensimmäistä kertaa järjestettävää kulttuuritapahtumaa. Erityisen iloinen olen siitä, että nimenomaan hyvinkääläiset yritykset ovat innostuneet tapahtumasta. Elokuvafestivaalimme on näkynyt jo koko kesän kaupungin katukuvassa”, sanoo Red Carpetin perustaja, näyttelijä Antti Luusuaniemi.

Hyvinkään kaupunki täyttää tänä vuonna sata vuotta. On luonnollista, että se juhlii elokuvan parissa, sillä elokuvalla on kaupungissa pitkä historia. Suomen vanhin elokuvateatteri, vuonna 1914 perustettu Arena, on Hyvinkäällä. Jo ennen sitä kaupungissa järjestettiin elokuvanäytöksiä yleisölle.

“Red Carpet vahvistaa Hyvinkään tunnettuutta aktiivisena tapahtumakaupunkina”, kommentoi Hyvinkään kaupungin viestintäpäällikkö Sari-Leena Lund.

“Näin mielenkiintoinen tämän kokoluokan tapahtuma on juuri sitä, mitä Hyvinkäällä on kaivattu. Elokuvafestivaali on hieno täydennys 100-vuotiaan kaupunkimme kulttuuriohjelmaan, ja toivomme yhteistyölle jatkoa tulevinakin vuosina”, Lund sanoo.

Festivaalin pääsponsori on Laakkonen Yhtiöt. Mukana yritysryppäästä ovat Kytäjä Golf, Autotalo Laakkonen sekä painotalo Punamusta.

“Red Carpet -elokuvafestivaalin keskittyminen juuri kotimaisiin elokuviin on meille luonnollinen ja tärkeä juttu. Laakkonen Yhtiöt on Suomessa syntynyt ja kasvanut perheyritys, jolle suomalaisuus ja kotimaisen kulttuurin tukeminen ovat sydäntä lähellä. Olemme vahvasti mukana myös Hyvinkäällä sijaitsevan Kytäjän golf-, asunto- ja virkistysalueen kehityksessä”, Laakkonen autokonsernin markkinointijohtaja Tea Koivisto kertoo.

Myös Konecranesin markkinointi- ja viestintäjohtaja Mikael Wegmüller toivottaa Red Carpetin tervetulleeksi yrityksen kotikaupunkiin.

“On hienoa olla mukana tukemassa tällaista kulttuuritapahtumaa. Toivomme sen tarjoavan hyvinkääläisille ja koko yleisölleen ainutlaatuisia elokuvaelämyksiä”, Wegmüller sanoo.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Red Carpet aloittaa isosti. Johtaja Jaana Kaarela Opteamista perustelee yrityksen mukaan lähtemistä rohkeudella.

“Rohkeus on Opteamille elinehto. Työmarkkinat ja asiakkaidemme maailma muuttuvat niin nopeasti, että vain uusia uria ennakkoluulottomasti aukova pärjää. Red Carpetissa näemme rohkeaa uranuurtajuutta, ja siksi on hienoa olla mukana tapahtumassa.”

Muut mukana olevat yritykset ovat Elisa Viihde, Koff, Kytäjä Golf, Lippu.fi, Opteam Luova, Punamusta, Radio Suomipop, Villatehdas ja Kauppakeskus Willa. Festivaalia tukevat myös Adora, Beckhoff, Martela, Spahotel Sveitsi ja Biorex Sveitsi sekä Dottir, Estrella, Hyvinkään liikenne, Uudenmaan liitto, Laatukoru, P.Mutasen Elokuvakonepaja, Post Control, Silverjungle, T-print, Valofirma, Humina, Hyvinkään Suomalainen kirjakauppa, Aamuposti, Avek, Humina, Medicin man, Redanredan, Suomen Jäätelö, Crafters, Tikkurila, Kartanon Riista, Titleist sekä Golf Balance.

Kotimaisen elokuvan festivaali Red Carpet järjestetään Hyvinkäällä 31.8.–3.9.2017. Festivaalilla nähdään 17 pitkää elokuvaa sekä dokumentteja ja lyhytelokuvia. Ohjelmistossa ovat  muun muassa Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen, Cannesissa palkitut elokuvat Hymyilevä mies ja Katto. Ennakkonäytöksenä nähdään tulevan syksyn uutuudet Yösyöttö ja Kaiken se kestää.