Pink Eminence
27/03/2018

Wäinö Aaltonen – Tuttu ja tuntematon Villa Gyllenbergissä 11.4. alkaen

Näyttelyn pääteos Kultalilja löytyi sattumalta yksityiskokoelmasta Ruotsista.

Villa Gyllenbergin taidemuseo esittelee näyttelyssään 11.4.–14.10.2018 tuttuja ja vähemmän tunnettuja puolia Wäinö Aaltosesta ja hänen monipuolisesta tuotannostaan, ennen kaikkea Aaltosen maalauksia. Mukana on myös teoksia, jotka ovat nyt esillä ensimmäistä kertaa. Valtakunnan virallisen monumenttikuvanveistäjän tuotannosta nähdään myös litografioita ja piirustuksia. Wäinö Aaltonen – Tuttu ja tuntematon on Villa Gyllenbergin taidemuseon ja Turun museokeskuksen yhteistuotantoa. Museo on avoinna myös lauantaisin sekä läpi kesän.


Vas. Tytön pää, 1917. Turun museokeskus / Miska Lehto. Turun kaupungin taidekokoelma.
Oik. Kultalilja, 1929. Turun museokeskus / Miska Lehto. Turun kaupungin taidekokoelma.

Aikanaan kansalliskuvanveistäjän asemaan nostettu Wäinö Aaltonen (1894–1966) maalasi ja piirsi läpi koko uransa ja oli valmis kokeilemaan erilaisia tyylejä ja eri materiaaleja ja tekniikoita. Hän teki myös grafiikkaa ja keramiikkaa sekä suunnitteli muun muassa mitaleja, exlibriksiä ja kirjankansikuvituksia.

Helsingissä tunnettuja Aaltosen töitä ovat etenkin Aleksis Kiven muistomerkki (1939) Rautatientorilla, Paavo Nurmi (1925) Olympiastadionilla sekä viime keväänä Eduskuntatalon istuntosaliin palautetut kullatut kipsiveistokset sarjasta Työ ja tulevaisuus (n. 1930–32).

”Tulossa on hieno näyttely, joka monipuolistaa kuvaa Wäinö Aaltosesta. Usein hänet tunnetaan vain kuvanveistäjänä, vaikka hän todellisuudessa aloitti kuvataitelijana ja päätyi kansan ihailemaksi kuvanveistäjäksi. Aaltonen alkoi 16-vuotiaana opiskella piirtämistä ja maalaamista Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Opintojen loppuvaiheessa hän kuitenkin kiinnostui kuvanveistosta. Hän oppi veistoa kivenhakkaajien apulaisena ja serkkunsa, kuvanveistäjä Aarre Aaltosen oppipoikana”, kertoo Villa Gyllenbergin taidemuseon intendentti Nina Zilliacus.

Tuttujen veistosten rinnalla nähdään sensuelleja naiskuvia ja romanttisia maisemia

Julkiset tilaustyöt ja monumenttiveistokset toivat Aaltoselle mainetta ja taloudellista turvaa, mutta etenkin toisen maailmansodan jälkeen hän haki etäisyyttä uuvuttavista julkisen taiteen ja sankarihautojen aihepiireistä maalamalla muun muassa unelmoivia, sensuelleja naiskuvia ja romanttisia maisemia. Nämä värikkäät maalaukset yhdessä Aaltosen julkisen taiteen toteutumattomien suunnitelmien ja myöhäisuran abstraktiota lähestyvien teosten kanssa esittävät totutusta julkisuuskuvasta poikkeavan kuvan. Wäinö Aaltosen – taiteilijan, joka muuttuvassa maailmassa etsii uusia ilmaisutapoja eikä pelkää kokeilla rajojaan.

Teokset ovat Turun kaupungin taidekokoelmasta ja Villa Gyllenbergin taidemuseon kokoelmista sekä yksityiskokoelmista. Osa yksityiskokoelman teoksista on nyt esillä yleisölle ensimmäistä kertaa. Yhteensä mukana on 29 veistosta, 26 maalausta, kolme litografiaa ja 12 piirustusta sekä kaksi sekatekniikalla toteutettua työtä. Näyttelyn pääkuraattorina on toiminut tutkija Jonni Saloluoma Turusta yhdessä Villa Gyllenbergin museon intendentin Nina Zilliacuksen kanssa. Wäinö Aaltonen on nyt ensimmäisen kerran esillä Villa Gyllenbergissä.


Atlantis ja Pegasos, 1930. Turun museokeskus / Aleks Talve. Turun kaupungin taidekokoelma.

Aaltonen loi suomalaisia ihanneihmisiä

1920-luvulla vastikään itsenäistynyt Suomi etsi identiteettiään ja haki itsenäisyydelle oikeutusta suomalaisesta kulttuurista ja kansanluonteesta. Tähän tarkoitukseen sopi mainiosti nuori, teknisesti taitava kuvanveistäjä, vaatimattomista oloista kuuluisuuteen noussut Wäinö Aaltonen. Hänen taiteestaan kirjoittaneet loivat kuvan Aaltosesta myyttisenä, kuurona nerona, ja tätä mielikuvaa toistettiin myös lehdissä. Hurmurinakin tunnettu Aaltonen rakensi myös itse tietoisesti omaa imagoaan.

Wäinö Aaltosen veistosten tyyli osui ajan hermoon. Suomalaista identiteettiä rakennettiin tietoisesti luomalla kulttuurinen konstruktio: myytti yhtenäisestä kansasta ja suomalaisesta kansanluonteesta. Ajan hengen mukaisesti korostettiin idealistista ”oikeaa klassista rotuluonnetta”, suomalaista ihanneihmistä. Aaltosen muovailemat Paavo Nurmi (1925) ja Hämeensillan Pirkkalaisveistokset (1927–1929) Tampereella vastasivat juuri tähän tarpeeseen.

Paitsi että Aaltosen naisfiguurit edustivat naiseuden ihannekuvaa, toimivat ne myös kansallistunteen tai henkisyyden allegoriana. Tällainen teos on varsinkin näyttelyn pääteos Kultalilja (1929). Teos oli vuosia kadoksissa, kunnes se sattumalta löytyi yksityiskokoelmasta Ruotsista.

Aaltosella oli jo nuorena läheiset suhteet suomalaisen kulttuurin keskeisiin vaikuttajiin sekä vahvoja tukijoita, jotka auttoivat häntä saavuttamaan merkittävän aseman suomalaisen taiteen ja kulttuurin kentällä. Myös Ane Gyllenberg (1891–1977) hankki jo varhain Aaltosen teoksia. Musta graniittipää (1927) Ane Gyllenbergillä oli jo Villa Gyllenbergin valmistuessa vuonna 1938, ja portaikko, jossa teos edelleen sijaitsee, on suunniteltu teoksen ympärille. Teos esittää runoilija Aaro Hellaakoskea, joka oli Aaltosen lanko.

Laajentuneet aukioloajat

Viime vuonna kävijäennätyksensä yli 16 000 kävijällä tehnyt Villa Gyllenbergin taidemuseo on nyt toista kertaa auki läpi kesän. Lisäksi museo on keskiviikon ja sunnuntain lisäksi avoinna yleisölle myös lauantaisin. Lauantaisin liikennöivä vesibussikuljetus reitillä Kauppatori–Kuusisaari–Kauppatori käynnistyy 26. toukokuuta yhteistyössä Didrichsenin taidemuseon kanssa.

Näyttelyn yhteydessä järjestetään kuraattorin opastuksia ja luentoja Wäinö Aaltosesta suomeksi ja ruotsiksi. Tarkemmat tiedot oheisohjelmasta päivittyvät taidemuseon sivuille.