Didrichsenin Pro Arte -tunnustus nuorelle kuvataiteilijalle jaetaan jälleen syksyllä 2018
Ehdolla Alma Heikkilä, Karoliina Hellberg ja Christoffer Relander
Vuodesta 2003 myönnetty Didrichsenin Pro Arte -tunnustus jaetaan tänä vuonna neljännen kerran. Ehdolla on kolme taiteilijaa, joista raati valitsee syksyn aikana voittajan. Tunnustuksen saaja julkistetaan marraskuussa 2018. Stipendin lisäksi Pro Arte -taiteilija saa näyttelyn Didrichsenin taidemuseoon keväällä 2019.
Säätiön tavoitteena nuoren taiteen tukeminen
Didrichsenin taidemuseon vuonna 1965 perustaneet Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen halusivat tukea aikansa nuoria, lupaavia suomalaistaiteilijoita muun muassa ostamalla taidetta suoraan heiltä. Didrichsenit hankkivat teoksia esimerkiksi Laila Pulliselta, Eila Hiltuselta, Reidar Särestöniemeltä ja Mauri Favénilta.
Pro Arte jatkaa museon perustajien toivetta tukea nuorten tekijöiden taidetta. Tunnustus jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003, jolloin sen sai taidegraafikko Sari Bremer. Vuonna 2009 Pro Arte -taiteilijaksi valittiin kuvanveistäjä Kim Simonsson ja vuonna 2015 taidemaalari Tamara Piilola. Tunnustus pitää sisällään stipendin, Didrichsenin taidemuseossa järjestettävän näyttelyn ja siihen tuotettavan näyttelyjulkaisun. Lisäksi taidemuseo hankkii Pro Arte -taiteilijalta teoksen kokoelmiinsa.
Pro Arte -ehdokkaat 2018
Alma Heikkilä (1984–) työskentelee monipuolisesti erilaisten tekniikoiden ja materiaalien parissa. Teosten aiheet kumpuavat luonnosta. Suurikokoisilla maalausinstallaatioillaan hän pyrkii kuvaamaan asioita ja ilmiöitä, joita on muuten vaikea kokea ihmiskeholla, kuten mikrobiologia, ilmastonmuutos tai metsäekosysteemit. Heikkilän teoksia on ollut esillä museoissa ja gallerioissa muun muassa Norjassa, Virossa, Ranskassa, Saksassa, Venäjällä, Italiassa, Espanjassa ja Ruotsissa.
Karoliina Hellbergin (1987–) värikkäissä maalauksissa tilat ja tunnelmat kietoutuvat kiehtoviin yksityiskohtiin. ”Assosiaatiot ovat tärkeitä, tarina alkaa muodostua sitä kautta. Teos saattaa alkaa rakentua jostain tutusta paikasta ja jatkua siitä”, Hellberg avaa prosessiaan. Hän on erityisen kiinnostunut näkymättömien elementtien, kuten tunteiden, salaisuuksien tai muistojen tekemisestä näkyväksi. Piirustuksen ja maalauksen lisäksi Hellberg työskentelee mm. veistosten ja keramiikan parissa.

Alma Heikkilä: Trillions become one, 2017; Karoliina Hellberg: Ingrid, 2017

Christoffer Relander: Bark, sarjasta We Are Nature III, 2013.
Christoffer Relanderin (1986–) tausta on alun perin maalaustaiteessa ja grafiikassa. Valokuvauksen pariin hän päätyi sattuman kautta, kun hänet armeijassa pestattiin valokuvaajaksi. ”Työskennellessäni enemmän valokuvan parissa ymmärsin, miten monipuolinen väline kamera on ja miten sillä voi rakentaa erilaisia surrealistisia maisemia ja tiloja”, Relander kertoo. Hän käyttää teoksissaan usein kaksois- tai kolmoisvalotusta ja erilaisia kokeilevia tekniikoita. Relander ei manipuoloi kuviaan jälkikäteen vaan haluaa, että kuva syntyy paikan päällä luonnossa.
Keräys ja voittajan valinta
Pro Arte on aikaisempina vuosina toteutettu mm. museon juhlavuoden ja perustajien suvun jäsenten merkkipäivien kunniaksi. Tänä vuonna Pro Arte järjestetään intendentti Maria Didrichsenin 60-vuotispäivän yhteyteen. Keräys huipentuu 25.10.2018 museolla pidettävään vastaanottoon.
Maria Didrichsen on myös mukana valintatoimikunnassa. Toimikunnan muut jäsenet ovat Didrichsenin taidesäätiön hallituksen puheenjohtaja FT Anna-Maria Wiljanen, amanuenssi Susanna Lehtinen sekä ulkopuolisina jäseninä muutosjohtaja, FM Kati Huovinmaa sekä Pro Arte -tunnustuksen vuonna 2016 saanut kuvataiteilija Tamara Piilola.
Voittaja julkistetaan marraskuussa 2018 ja Pro Arte -taiteilijan näyttely nähdään Didrichsenillä keväällä 2019.
TUNNISTEET: Uncategorized