Uusia pinkkiläisiä

Elokuun helteet toivat Pinkkiin kaksi uutta tekijää, Pian ja Meten.

Pinkin uusi projektipäällikkö Pia Mouazan on luova viestinnän ja kulttuurin moniosaaja, joka on tehnyt kymmenen vuoden uran projekti- ja kulttuurialalla Brysselissä. Tänä aikana hän työskenteli kultturivaihdon parissa Suomen Benelux-instituutin kulttuuri- ja viestintäpäällikkönä sekä oli töissä Euroopan parlamentissa mepin erityisavustajana.

Sittemmin Suomeen palattuaan Pia on työskennellyt kotiseudullaan Pohjanmaalla kulttuuri- ja museosektorilla, mm. kulttuurisen moninaisuuden läänintaiteilijana. Tämän lisäksi hän on toiminut hallituksen varapuheenjohtajana valokuvataiteen yhdistyksissä.

Pia on valmistunut dokumentaarisen valokuvauksen pääaineesta muotoilun kandidaatiksi Haagin kuninkaallisesta kuvataideakatemiasta Alankomaissa. Hän on myös opiskellut Yhdysvalloissa ja Belgiassa. Tällä hetkellä (yön pikkutunteina) hän viimeistelee filosofian maisterin opintojaan viestinnän monialaiseen maisterikoulutusohjelmaan Vaasan yliopistolle.

Pia nauttii visuaalisesti harkituista kokonaisuuksista, syttyy luovista ja yhteisöllisistä eri toimialoja yhdistävistä projekteista eikä jää sanattomaksi ainakaan viidellä kielellä. Vapaa-ajallaan hän joogaa, juoksee sekä hakeutuu luontoon.

Projektipäällikkönä Pinkissä Pia vastaa viestinnän projektien mutkattomasta toteutumisesta sekä huolehtii siitä, että asiakkaan tarinat pääsevät esille mediassa toivottu kärki edellä.

Pinkin viestintäassistenttina aloittanut Mette Erikkilä on kokenut viestijä, jolla on kokemusta niin journalistina kuin markkinointiviestinnän puolella. Vuodet aikakausilehdessä kasvattivat Metestä monipuolisen kirjoittajan. Oppejaan hän pääsi hyödyntämään siirryttyään perheyrityksen markkinointipäälliköksi, jossa kokemusta karttui myös hallitustyöskentelystä sekä yrityksen omistamisesta neljännessä polvessa. Yrittäjyys on Metellä siis vahvasti veressä. Myös valokuvaus on kulkenut uran vierellä aktiivisesti.

Meten salainen supervoima on tietoteknisten ongelmien ratkominen, sillä hän on pesunkestävä (tietokone)nörtti. Vapaa-ajalla Mette purkaa stressiä soittamalla rumpuja.

TUNNISTEET: