Eppu Normaali keikkailee Iiro Rantalan kanssa Aleksis Kiven lapsuudenmaisemissa
Kun jatsia kuunneltiin -kiertue vierailee Taaborinvuorella lauantaina 1.8.2020
Taaborinvuori soi -tapahtuma järjestetään Nurmijärven Palojoella tänä vuonna 25. kerran. Juhlavuonna Taaborin ulkoilmalavalle nousee suomalaisen rockmusiikin peruskiviin kuuluva Eppu Normaali yhdessä pianovirtuoosi Iiro Rantalan kanssa. Elokuun ensimmäisenä päivänä järjestettävä konsertti on osa Kun jatsia kuunneltiin -kiertuetta.
Suomi-rock on soinut Aleksis Kiven lapsuusmaisemissa Taaborinvuorella vuodesta 1996 alkaen. Ensimmäisessä Taaborinvuori soi -konsertissa lavalle nousi Juice Leskinen teemalla Kiveä ja sämpylää. Konserttien esiintyjiksi on valittu artisteja ja bändejä, jotka ovat ansioituneet rocklyriikan kirjoittamisen saralla. Eppu Normaalin musiikki ja rocklyriikka ovat olleet vuosikymmeniä merkittävä osa suomalaisuuden soundtrackia.
“Seitsemän veljestä -romaanin 150-vuotisjuhlavuonna on todella hienoa, että lavalle nousee legendaarinen yhtye, jossa osa jäsenistä on keskenään veljeksiä”, sanoo juhlavuoden projektikoordinaattori Janne Raudaskoski.
Mainio yksityiskohta sekin, että Eppu Normaalin riveissä on orkesterin pitkän historian aikana soittanut seitsemän miestä.
Taaborinvuoren tapahtuma-alue mäntymetsineen tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön ulkoilmakonsertille. Uniikin tunnelman lisäksi alueen akustiikka on kerännyt kiitosta sekä yleisöltä että esiintyjiltä. Luonnonkaunis tapahtumapaikka on Aleksis Kiven lapsuuden leikkipaikka, jolle kirjailijan kerrotaan itse antaneen nimeksi Taaborinvuori.
Seitsemän veljestä 150 -juhlavuoden aikana Taaborinvuori soi -tapahtuman lisäksi ulkoilmalavalla toteutetaan muun muassa Kivi-juhlien kymmenes versio Seitsemän veljestä -näytelmästä. Syyskuussa Taaborinvuori toimii Seitsemän veljeksen vaelluksen päätepisteenä.
25. Taaborinvuori soi -tapahtuman järjestää Nurmijärven kulttuuripalvelut
Eppu Normaali, Iiro Rantala: Kun jatsia kuunneltiin lauantaina 1.8. klo 15
Taaborinvuori soi, Koulunkulmantie 34, Palojoki.
Konsertin lipunmyynti alkaa maanantaina 2.3. kello 9.
Vuonna 2020 on kulunut 150 vuotta ensimmäisen Seitsemän veljestä -vihon julkaisemisesta.
Seitsemän veljestä 150 -juhlavuosi puhaltaa pölyt pois veljeksistä, herättää heidät eloon sosiaalisessa mediassa ja nostaa esiin Suomen kansalliskirjailijan pääteoksen ajankohtaisuutta. Juhlavuosi on Aleksis Kiven kotipaikan ja Aleksis Kivi -pääkaupungin, Nurmijärven kunnan sekä Aleksis Kiven Seuran vuoden 2020 hanke.
www.seitsemanveljesta150.fi
facebook.com/seitsemanveljesta150
instagram.com/seitsemanveljesta150
Seitsemän veljestä omassa draamassaan sosiaalisessa mediassa
@Jukolabros
facebook.com/jukolabros
instagram.com/jukolabros1870
twitter.com/jukolabros