Maailman pohjoisin valofestivaali Polar Night Light valaisee kaamoksen Rukalla ja Kuusamossa 18.1.–2.2.2019

Kolmatta kertaa järjestettävä Polar Night Light -valofestivaali palauttaa valon Rukalle ja Kuusamoon. Alueen erikoisvalaistuksen lisäksi Rukaa ja Kuusamoa valaisee joukko erilaisia valotaideteoksia. Tapahtuman järjestää Sun Effects, Rukakeskus Oy ja Kuusamon kaupunki.

“Polar Night Light on ainutlaatuinen. Se pelaa valon ja pimeyden kontrastilla tuoden valoteokset pohjoisen erämaan ja sen salaperäisyyden keskelle. Rukalla luonnon omat valoilmiöt sekä teokset yhdistyvät vaikuttavaksi kokonaisuudeksi”, kommentoi festivaalin taiteellinen johtaja Matti Jykylä. 

Rukalla erämaan pimeyden keskellä loistavat valot saavat pääroolin. Rukan Eturinne ja Kururinne molemmat valaistaan. Perjantaisin kello 23 saakka laskettavat yömäet aloitetaan kollektiivisilla valolaskuilla, joissa jokainen voi olla oma valoteoksensa. Rukan kylällä nähdään taas UV-graffititeoksia, jotka nousevat esiin ultraviolettivaloilla valaistuna. Pimeän ja valon kontrastia voi tunnelmoida myös Kuusamon keskustan Kirkkosaaren kävelyreitillä.

Polar Night Light on kasvanut vuosi vuodelta

“Teoksia on entistä enemmän ja ne ovat koettavissa myös vieraille, jotka eivät laskettele. Ruka ja valofestivaalimme ovat elämyksellisyydessään houkuttelevia myös heille, joita perinteinen hiihtoloma ei puhuttele”, jatkaa Jykylä.

Alueen yritykset osallistuvat myös valofestivaaliin. Tapahtuman valoille annetaan tilaa loistaa, kun yritykset sammuttavat valokylttinsä Rukan kylässä. Yritykset ovat mukana festivaaleilla myös teema-annoksin ja tarjouksin.

Polar Night Light levittyy myös aiempaa laajemmalle Kuusamon keskustaan. Paikalliset koulut ja oppilaat kutsuttiin mukaan toteuttamaan yhteisöteos valofestivaaleille, ja tuloksena Kirkkosaaren parkkipaikalle nousee yli 200 lyhdyn Lantern park -installaatio.

Rukan tammikuun tapahtumat ottavat kaiken irti kaamoksesta 

Polar Light Night -valofestivaalin aikaan Rukalla vieraillaan pohjoismaisen rikoskirjallisuuden syvissä vesissä sekä kisataan Euroopan suurimmassa harrastelätkän turnauksessa.

Nordic Noir (18.–20.1.2019) yhdistää pohjoismaisen rikoskirjallisuuden luovalla tavalla arktiseen ympäristöön ja aktiviteetteihin. Tapahtumassa esiintyvät muun muassa dekkaritähti Jens Lapidus sekä norjalainen dekkaristi Samuel Björk.

Euroopan suurin harrastelätkäkisa Pipolätkä (25.–26.1.2019) kokoaa 64 joukkuetta Kaltiolammen jäälle kisaamaan mestaruudesta. Tapahtuma myi loppuun jo kesäkuussa.

 

Polar Night Light -valofestivaali 18.1.–2.2.2019
Verkkosivut: http://lightfestival.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/polarnightlightfestival/

Sun Effects on kollektiivi, joka toteuttaa yksilöllisiä visuaalisia kokonaisuuksia taide-, viihde- ja yritystapahtumiin sekä julkisiin tiloihin. Valo- ja äänisuunnittelun, projisointien ja teknisen tuotannon ohella Sun Effects työskentelee arkkitehtuurivalaistuksen parissa.

Ruka-Kuusamo on upea koko perheen kohde niin lumiseen talvimatkailuun kuin aktiiviseen kesämatkailuun. Matkailualueella vierailee vuosittain noin miljoona matkailijaa. Ruka-Kuusamo Matkailu ry vastaa alueen yhteismarkkinoinnista. Toiminnassa on mukana arviolta 140 yritystä, jotka edustavat yli 95 % alueen matkailutuloista.

Rukakeskus-konserni on vastannut Rukan rinnetoiminnoista vuodesta 1973 ja Pyhän rinnetoiminnoista vuodesta 1987 lähtien. Se on Suomen johtavia matkailuyrityksiä ja hiihtokeskustoimialan markkinajohtaja 20 % osuudella hissilippujen myynnistä. Yhtiöt toimivat Rukan ja Pyhän kansainvälistyvissä, ympärivuotisissa matkailukeskuksissa. Ydinosaamistamme on rinneliiketoiminta, mutta harjoitamme Rukalla ja Pyhällä myös majoitus-, rinneravintola-, vuokraamo- ja myymälätoimintaa. Liikevaihtomme on n. 28 miljoonaa euroa ja työllistämme n. 160 henkilöä.

Kuva: Harri Tarvainen/Kota Collective

TUNNISTEET: