Vallilan Konepajan alueen ensimmäinen uusi toimija julkistettiin – Pop up Corona Baari ja Biljardi avautuu The Train Factoryssä elokuussa

Kuva: Kuvakaappaus Yle Live -lähetyksestä

Bruce Oreckin isännöimän The Train Factoryn alueelle on syntymässä kulttuurin, taiteen ja tapahtumien keskus, jonka ensimmäinen uusi toimija on Pop up Corona Baari ja Biljardi.

Corona Baari jatkaa toimintaansa uusissa tiloissa.

Kulttuurikeskus Andorra on etsinyt uusia tiloja siitä saakka, kun vuokrasopimus nykyisessä kiinteistössä irtisanottiin viime syksynä hotellihankkeen vuoksi. Etsinnät ovat tuottaneet tulosta ja uudet tilat Coronalle, Kafe Moskovalle, Dubrovnik lobby & loungelle ja Andorralle ovat löytyneet Vallilan The Train Factoryn alueelta.

”The Train Factorylle avataan Coronan pop up elokuun aikana ja rakennustöiden edetessä pääsemme siellä varsinaisiin tiloihimme”, kertoo Mika Kaurismäki. Eerikinkatu 11:ssa yhtäjaksoisesti 27 vuotta toiminut Corona Baari ja Biljardi sulkee ovensa 19.6.

Pitkän etsinnän jälkeen löytyi myös uusi baaritila Eerikinkadun varrelta. ”Uusi baari on nimeltään Honolulu Bar ja se avaa ovensa Eerikinkatu 24:ssa heinäkuun aikana. Sinne tulee 56 asiakaspaikkaa sisälle sekä 24 hengen terassi”, kertovat ravintolapäällikkö Toni Brofeldt ja ravintoloitsija Erkki Lahti.

Syksyllä The Train Factoryssa järjestetään konsertteja, kokouksia, seminaareja sekä muita tapahtumia. Alueen pitkäaikainen kirpputoriperinne saa myös jatkoa. Tulevan syksyn tapahtumista kerrotaan myöhemmin lähiaikoina.

Mika Kaurismäki: “Paikka sopii hyvin Coronalle. Maailmalla on vastaavia vanhoihin rakennuksiin suunniteltuja kulttuurin ja tapahtumien keskuksia ja haluamme olla mukana kehityksessä, jossa myös Helsinkiin sellainen saadaan.”

Bruce Oreck: “Olen ylpeä ja iloinen siitä, että Corona Bar, Dubrovnik Lobby ja Lounge, Kafe Moskova, sekä myöhemmin Andorra, ovat kaikki löytäneet uuden kodin The Train Factoryllä. Heidän pysyvän tilansa valmistuessa toivon, että kaikki nauttivat elokuussa avautuvasta Corona pop up -baarista ja terassista.

Alusta alkaen olen nähnyt kuinka nämä kauniit vanhat rakennukset muuntuvat Helsingin uudeksi luovan ja eloisan energian keskittymäksi. Tiedotamme seuraavien viikkojen aikana lisää The Train Factoryn tulevaisuudesta, mutta juuri nyt haluamme kiittää Corona Baria, Dubrovnikia, Kafe Moskovaa ja Andorraa jaetusta näkemyksestämme The Train Factory Districtistä.”

 

TUNNISTEET: